Näkymättömän repun tarina

Näkymättömän repun tarina sai alkunsa vuonna 2020 eräänä kesäisenä yönä teltassa. Ei liene sattumaa, että yö oli uneton ja täynnä öisen järven ääniä ja makuupusseissaan väkkäränä pyöriviä ylivirittyneitä lapsia. Syntyi tarina repusta, joka aika monella on selässään koko ajan ja jonne kertyvät kaikki tunnelmat, tapahtumat, vaikutelmat ja yksityiskohdat. Ja joka selässä voi olla hankala nukkua. Tuona yönä näkymätön reppu ilmestyi minulle. Tarina sen taustalla sen sijaan alkoi jo 36 vuotta sitten, kun tummatukkainen, hysteerisesti itkevä vauva nimeltä Maria Vilja aloitteli huonounista, ryppyisten sukkien ja vääränlaisten lastenlaulujen riivaamaa lapsuuttaan.

Tuo lapsuus oli myös hyvin onnellinen. Reppu oli täynnä milloin mitäkin ja vuoroin siitä oli riesaa, vuoroin suurta iloa. Pari kuukautta mainitun telttayön jälkeen, mieli täynnä kiitollisuutta istuin alas tietokoneeni ääreen ja kirjoitin esikoislastenkirjani. Se lennähti minusta ulos kuin se olisi ollut aina olemassa. Kustannustoimittajani avulla kuorimme siitä esiin ytimen. Sitten tarvitsi enää piirtää – paljon.

Näkymätön reppu on kirja erityisherkkyydestä, herkkyydestä, ihmisyyden monenlaisuudesta, omanlaisesta tavasta kokea ja katsoa maailmaa, aivan miten kukakin haluaa asian nähdä. Minä puhun erityisherkkyydestä, koska se on aika käyttökelpoinen termi kuvaamaan kokemusta, jossa ihmisen kuori on ohut ja kaikki ympäröivä läpäisee sen herkästi. Sillä lailla asiat päätyvät reppuun – ja alkavat elää siellä omaa elämäänsä.

Ei ollut pelkästään helppoa olla herkkä lapsi 80- ja 90-luvuilla, eikä se ole muuttunut helpommaksi tämän päivän elämänrytmissä. Toisin kuin joskus on ajateltu, herkkää ei tarvitse patistaa kasvattamaan itselleen paksumpaa kuorta. Kuori kyllä vahvistuu elämänkoulussa. Sen sijaan herkkä lapsi hyötyy aikuisista, jotka puolustavat ja sanoittavat hänen kokemusmaailmaansa ja vaalivat sitä. Aikuisista, jotka tutustuttavat hänet näkymättömään reppuun ja kaikkeen upeaan, jota sellaisen omistaminen tuo tullessaan. Toivottavasti saan Näkymättömän repun tekijänä, entisenä erityisherkkänä lapsena olla sellainen aikuinen monelle. Ainakin voin yrittää olla aikuinen, joka piirtää näkymättömästä vähemmän näkymätöntä.

Projekti nimeltä Näkymätön reppu

Tervetuloa seuraamaan Näkymätön reppu-blogia. Näkymätön reppu-kirjan tekeminen on ollut pian parin vuoden mittainen matka, jonka aikana olen paitsi tietenkin kirjoittanut ja kuvittanut myös lukenut kirjoja, kuunnellut podcasteja, keskustellut, penkonut, kaivanut ja pohtinut. Kun kirjoitin tarinan tiesin, että herkistä lapsista ja heidän kokemuksistaan puhutaan ihan liian vähän. Kirjamatkan aikana tuo tunne on vain vahvistunut. Herkkyys tai sitä läheltä liippaavat ilmiöt eivät ole mitään marginaalisia asioita, vaan koskettavat valtavan isoa osaa lapsista. Mutta koska tuo erityinen ominaisuus, reppu, on näkymätön se jää joskus jopa läheisiltä huomaamatta. Lapsilla ei ole senkään vertaa vaikutusmahdollisuuksia omaan ympäristöönsä kuin meillä aikuisilla. Siksi tarvitaan aikuisia nostamaan lasten kokemukset esille. Tarvitaan aikuisia, jotka pitävät esillä sitä, että näkymättömien reppujen kantajat kantavat selässään aarretta! Ja samalla tuon aarteen kantaminen ei ole aina ihan helppoa.

Lisäämällä tietoisuutta ja ymmärrystä erityisherkkyydestä ja yleisesti hermostollisesta ja neuropsykiatrisesta moninaisuudesta voidaan elämästä tehdä helpompaa ja hohdokkaampaa ihan kaikille. Pienellä huomioimisella moni näkymätöntä reppua kantava lapsi voi alkaa loistaa ja voimaan paremmin.

Tämän takia Näkymätön reppu ei ole pelkkä kirja. Siitä on tullut minulle projekti ja matka, joka ei pääty kirjan julkaisemiseen. Näkymättömän repun ympärille on kasvanut ideoita, työkaluja, tehtäviä ja työpajoja, sekä monia ajatuksia, joita jaan täällä blogissa. Lisää tarinoiden alkujakin on pöytälaatikossa.