Väitin aiemmin, että herkkyydestä puhutaan liian kapeasti. Liian kapealla tarkoitan sitä, että erityisherkkyyden käsitteeseen on tarttunut kiinni ylimääräisiä stereotypioita.
Olen itse tästä elävä esimerkki. Kun ensimmäistä kertaa luin artikkeleja erityisherkkyydestä olin aivan lähellä oivaltamista. Palaset olivat juuri loksahtamassa paikoilleen – mutta ei kuitenkaan. En kyennyt samaistumaan tuolloin pastellisävyihin kiedottuun tietoon, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ei siksi, etten itse tykkäisi pastellisävyistä (todellakin tykkään!), vaan siksi, että tykkään niin paljon muustakin. Se muu – herkkyyden rujo, elämänmakuinen puoli – jää usein vähemmälle huomiolle. Joskus toivoisin, että herkkyys olisi minullekin pehmeää ja pumpulista. Mutta usein se on kaikkea muuta: räkänaurua, huutoitkua ja kaikkea siltä väliltä. Minulla kesti kauan törmätä tietoon, että erityisherkkyys ei millään lailla määritä ihmisen muita luonteenpiirteitä tai elämäntyyliä. Että erityisherkät ovatkin vaikka minkälaisia.
Herkkiä on sisäänpäinkääntyneitä, ulospäinkääntyneitä ja siltä väliltä. On rauhallisia ja sellaisia, jotka ovat aina menossa. Vilkkaille on oma sanansakin. Se on ”elämyshakuinen erityisherkkä”. Ennakko-oletukset vaikeuttavat herkkyyden tunnistamista. Kun herkkä on sosiaalinen ja monessa mukana, hänen on vaikeampi tunnistaa itseään erityisherkäksi, koska esillä on enemmän herkkyyden toinen puoli. Vielä vaikeampi voi olla tunnistaa erityisherkkyyttä lapsessa joka nauttii sinkoillessaan hoplopissa kuin viritetty duracell pupu. Ja romahtaa kotona kun jugurtissa on roskia.
Kun itse olin viimein ymmärtänyt erityisherkkyyden monenlaisuuden, saatoin katsoa koko käsitettä uusin silmin. Sehän siis tarkoittaa ”tosi herkkää” ihmistä. Ei siis haurasta, huomaamatonta, arkaa tai aavistuksenomaista, kuten synonyymisanakirja ja alitajuntani väittää. Herkkä on se tyyppi, jolla on herkästi reagoiva hermosto. Jos ennakko-oletustensa takia näkee herkän vain hauraana, helposti särkyvänä posliiniesineenä ei ehkä huomaa, että myös vaikkapa kaasupoljin voi olla herkkä. Silloin pienikin kosketus saa suuret voimat liikkumaan.
Kirjoittaessani tästä haluan vakuuttaa kaikille, myös itselleni, että on aivan yhtä hyvä olla hauras, huomaamaton, arka ja aavistuksenomainen. Se jos joku on raikasta erilaisuutta näinä aikoina! Haluan ainakin itselleni täyden oikeuden olla usein myös sellainen. Mutta, jotta turhaan emme jumittuisi katsomaan herkkiä vain siitä näkökulmasta, on syytä tuoda esiin sitä, mitä kaikkea muutakin herkkä voi olla. Ihan mitä vain!