Erityisherkkä ja/vai neuroepätyypillinen? Vol 1.

Edit. Tästä kirjoituksesta on tullut blogin suosituin postaus. Sitä on luettu satoja kertoja ja se nousee aihetta googlatessa ensimmäisten tulosten joukkoon. Jatkan pohdintaa samasta aiheesta tässä tuoreemmassa kirjoituksessa. Jos löysit tänne sattumalta, etkä tunne Näkymätön reppu -kirjojen maailmaa vielä enempää mainitsen, että olen lastenkirjailija, taidepedagogi, kuvittaja ja sosionomi ja pohdin näitä aiheita maallikkona, herkkyyden puolesta puhujana ja erityisherkkänä nepsypiirteisenä.

Nykytiedon valossa erityisherkkyys ei ole osa neurokirjoa, mutta erityisherkkä voi hyvin olla neurokirjolla.

Tämä aihe kiinnostaa minua valtavasti, koska sen parissa voi saada päänsä ihanan pyörälle. Erityisherkkyys ja neurokirjo ovat eri asioita, joilla on kuitenkin omat yhtymäkohtansa. Niinkuin vaikka aistiherkkyys, yksityiskohtaisten havaintojen tekeminen, poikkeavat reaktiot aistimuksiin ja joskus varovaisuus sosiaalisissa tilanteissa ja vetäytyminen (autismin kirjo). Tai vaikka rauhattomassa ympäristössä ilmenevä levottomuus ja keskittymisvaikeus (adhd). Myös voimakas oikeudentunto, luovuus ja mielikuvitusrikkaus yhdistetään esimerkiksi adhd-piirteisiin, samoin kuin erityisherkkiin. Vaikka yhteneväisyyksiä on, adhd ja autismi ovat kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä joille on olemassa diagnoosit ja kriteerit, erityisherkkyys taas temperamenttipiirre ja hermostollinen ominaisuus.

Mutta entä jos erityisherkkä ihminen löytää itsestään hyvin paljon neurokirjon piirteitä? Onko silloin kyseessä vain omanlaisensa erityisherkkä? Kuten tiedämme, erityisherkkiä on tosi monenlaisia. Ehkä elämyshakuinen erityisherkkä voikin joskus muistuttaa adhd-piirteistä ihmistä? Tai voisiko erityisherkkä ollakin tehokkaasti maskaamaan (neurotyypillistä käytöstä jäljittelemään) oppinut autismikirjolla oleva? Tiedämmehän, että diagnosoimattomia nepsyjä on valtavasti. Onneksi minä en joudu päättämään näitä asioita, mutta hirveän mielenkiintoisia ne ovat.

Tai sitten on kyse siitä, että ihminen on yhtä aikaa sekä erityisherkkä, että neurokirjolla. Ihmiset voivat olla monissa lokeroissa yhtä aikaa. Aivojen toiminnasta, erityisherkkyydestä ja kehityksestä saadaan kokoajan lisää tietoa. Itse koen jollakin oudolla tavalla vapauttavaksi sen, että mielen asiat ovat niin monimutkaisia ja joskus rajoiltaan häilyviä. Toisinaan selkeät lokerot ja kirjainyhdistelmä paperissa kuitenkin avaavat ovia hoitopoluille. Olennaista ei ole ehkä se lukeeko paperissa viimeinen totuus ihmisestä vaan se, että hän saa oikeaa apua ja tulee kunnioittavasti nähdyksi.

Tässä on yksi yhteiskunnan aukkokohta. Erityisherkät lapset saattavat oireilla kuormitustaan voimakkaasti kotioloissa, mutta tsempata varhaiskasvatuksessa tai koulussa ollessaan. Monesti ovi avun piiriin aukeaa kuitenkin vain jos ongelmat näkyvät kodin lisäksi myös viranomaisille. Niinpä moni herkkä, joka hyötyisi vaikkapa toimintaterapiasta jää ilman lähetettä.

Lopuksi tarina. Eräs erityisherkkä ja adhd-piirteinen kolmekymppinen on yrittänyt pitkään päästä adhd-tutkimuksiin julkisen terveydenhuollon piiriin. Sitä varten hänen pitäisi hankkia kaikki ala-asteen todistukset ja lastenneuvolan paperit 80-luvulta. Mahdoton tehtävä adhd-piirteiselle! Tutkimukset hän jätti kesken unohdettuaan kaksi kertaa sovitun sairaanhoitajan tapaamisen, ja maksettuaan nöyrästi 50 euron sakkomaksun. Niinpä hän jatkaa elämää erityisherkkänä ja pohtii mitä mahdollisen adhd-diagnoosin saaminen olisi lopulta muuttanut? Ehkä se olisi tuonut selkeyttä ja armollisuutta, ehkä apuakin. Tunteen, että tulisi nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Tai ehkä diagnoosia ei olisi tullut, vain ymmärrys siitä, että tämän ihmisen erityisherkkyys nyt vain on tällaista sorttia. Lopulta elämä tapahtuu lokeroiden ulkopuolella. Niinkin voi joskus olla ihan hyvä. Mutta vain jos kannamme omia erityispiirteitämme rakkaudella ja ylpeydellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *