Villikissareppu on ilmestynyt ja lähtenyt maailmalle. Kirja tuntuu vähitellen ehtineen kirjastojen hyllyille, kirjakauppoihin ja myös lukijoiden käsiin. Normaalisti tässä tilanteessa olisin kovasti potkimassa kirjaa maailmalle ja juhlistamassa ison projektin päättymistä.
Ilon sijasta (tai sen lisäksi) iskivätkin uupumus ja keholliset stressireaktiot. Koska olen koko elämäni elänyt kuormittumistaipumuksen kanssa, suhtaudun näihin vaiheisiin aika rennosti. Voimat palaavat kyllä ja sitä odotellessa asioita pitää tehdä omaan tahtiin.
Juuri nyt omassa selässä on villiintynyt reppu. Ehkä tarvitsin tämän muistutukseksi siitä, miksi oikeastaan tein koko kirjan. Oma reppuni ei ole tällä kertaa villikissa, vaan talviunta nukkuva karhu, tai ehkä ylivirittynyt papukaija. Välillä on vaikea ottaa selvää, minkälaiseksi otukseksi reppu on muuttunut. Se saattaa muuttaa muotoaan päivästä toiseen.
Villikissareppu kertoo ylikuormittumisesta. Näkymättömän repun kielellä: reppu ei kevene kuten tavallisesti. Näin voin käydä, jos on pitkittynyttä stressiä, jatkuvaa aistikuormitusta tai kimppu muita raskaita asioita. Lyhytkestoisina herkkäkin ihminen oppii kestämään näitä asioita ilman isompia romahduksia. Normaalin kuormituksen ei tarvitse olla pelottava asia. Pitkittyessään ylikuormitus kuitenkin laskee elämänlaatua ja voi vaikka sairastuttaa. Se ei ole tila, jossa ihminen voi, toimii ja oppii hyvin.
Villikissarepussa ei löydetä taikasauvaa kuormituksen poistamiseen. Sellaista ei ole, jokainen tilanne on erilainen. Kirjassa avun tuovat ymmärtävät ja tarkkanäköiset ihmiset. Tärkeää roolia näyttelee maaginen viltti, joka minulle symboloi välittävää kohtaamista, nähdyksi tulemista ja auttamista.
Miksipä viltti ei voisi auttaa ylikuormittunutta ihan oikeastikin, ainakin hetkellisesti. Viltistä voi tehdä vaikka piilopaikan. Se lämmittää, jos on muitakin joiden keho reagoi stressiin muun muassa palelemalla, kuten omani. Kirjassa reppu kesyyntyy kertaheitolla, mutta tosielämässä tarvitaan reilusti lepoa, aikaa ja kohtaamisia ennen kuin reppu osoittaa kesyyntymisen merkkejä. Kesyttämisen alkuun voivat auttaa myös ammattilaiset: opettajat, lääkärit, toimintaterapeutit, terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit.
Toivotan täältä jostain villin reppuni alta kaikille ihania lukuhetkiä uuden kirjan parissa! Kuulen tosi mielellään ajatuksianne ja kerron kirjasta lisää. Ja jos itseäni tunnen, oma reppuni on kohta taas entisellään. Mutta nyt vetäydyn hetkeksi viltin alle makaamaan.